Päiväkoti Satunummi

 
Eskonkatu 10, 20320 Turku (Nättinummi)
p. 050 320 26 40 / pienten pääty, 1-2 vuotiaat
p. 0400 165 143 / isojen pääty, 3-6 vuotiaat / varajohtaja
p.02-2381373  päiväkodinjohtaja Susanna Hanhinen, (susanna.hanhinen(at)satupaivakodit.fi)
satunummi(at)satupaivakodit.fi


Päiväkoti Satunummi perustettiin jo vuonna 1971 Nättinummen rauhalliselle asuinalueelle. Päiväkotimme tarjoaa loistavan leikki- ja oppimisympäristön lapsillesi. Kodinomaisessa päiväkodissa on hoitopaikkoja n. 35:lle lapselle. Isoilla , yli 3-vuotiaille lapsilla on omat toimintatilat ja pienillä alle 3-vuotialla on oma pääty.  


Päiväkodissamme liikutaan paljon. Lokakuusta maaliskuuhun käymme luistelemassa Impivaaran jäähallissa meille varatulla vuorolla. Teemme lisäksi paljon metsäretkiä lähiluontoon ja ulkoilemme paljon.

Musiikki on osa viikoittaista toimintaamme ja haluammekin tarjota lapsille monipuolisia muskarihetkiä lapsilähtöisesti.
Viikko-ohjelmaamme mahtuu aina myös kädentaitopäivä, jolloin esimerkiksi maalataan, askarrellaan, muovaillaan savesta tai piirretään. Kaiken yhteisen ja ohjatun touhuilun lisäksi lapsilla jää aikaa myös vapaaseen leikkiin.

Lämmin vuorovaikutus lapsiin ja avoin yhteistyö vanhempien kanssa takaavat lapsellesi hyvän päivän!

Päiväkodissamme on mahdollista osallistua erillistä
kustannusta vastaan Anun mahtavaan enkun kerhoon. Linkki

Päiväkoti Satunummen päivärytmi:

6 .30             päiväkoti avaa ovensa
8.10- 8.30     aamupala 
9.00-11.00  toiminta ja ulkoilu pienryhmissä
11.30            lounas
12.00            lepohetki 
14.00            välipala
15.00            pukeutuminen ja ulkoilu
17.00            päiväkoti sulkee ovensa
 

Henkilökunta:

Meillä työskentee eri koulutuksen omaavia varhaiskasvatuksen ammattilaisia.


Lastentarhanopettajat työskentelevät päiväkodissa lasten hoito-, kasvatus- ja opetustehtävissä. Työn tavoitteena on lasten kasvun ja kehityksen tukeminen. Lastentarhanopettajalla on ryhmässä pedagoginen vastuu, hän vastaa päiväkodin toiminnan suunnittelusta, arvioinnista ja kehittämisestä sekä laatii lapsen ja lapsiryhmän tarpeisiin soveltuvat varhaiskasvatussuunnitelmat. Lisäksi lastentarhanopettaja huolehtii perheiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja toimintaympäristön turvallisuudesta.


Lastenhoitajat vastaavat omalta osaltaan lapsen ja lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta lapsen ikätason mukaan yhdessä perheiden kanssa. Lastenhoitaja toteuttaa ja valmistelee ryhmän toimintaa, huolehtii lasten perushoidosta ja terveydestä, sekä osallistuu tiimin jäsenenä toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Lisäksi lastenhoitajan tehtävänä on osallistua sisäiseen yhteistyöhön, sekä osallistua vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön kasvatuskumppanina. 


Susanna Hanhinen, päiväkodinjohtaja
(kasvatustieteen kandidaatti
, esiopetuspätevyys)
  • Olen toiminut Satuportsassa johtajana syyskuusta 2014 lähtien ja keväällä 2016 vastuulleni tuli Satusuikkilan päiväkodinjohtajuus. Satunummen päiväkodinjohtajan tehtävät sain vastuulleni alkuvuodesta 2017 ja päiväkotiperheemme täydentyessä maaliskuussa 2018, otin myös Satusaaren johtajuuden vastaan. Pidän työstäni todella paljon ja on upeaa tehdä työtä monipuolisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa.
  • Mielestäni päiväkodin on tärkeää tarjota lapselle turvallinen kasvuympäristö. Toiminnan tulee olla tavoitteellista ja varhaiskasvatusta tukevaa. Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö sekä lapsen osallisuus ovat tärkeimpiä kulmakiviä toiminnan suunnittelussa.


Riikka Sihvonen, Satupäiväkotien toiminnanjohtaja.

  •  Olen ollut lapsena hoidossa Satunummessa vuosina 1975-1981 ja sitten töissä  vuodesta 1993.  1997 avasimme Päiväkoti Satuportsan,  jonka toimintaa olin aloittamassa ja töissä aina 2000-luvulle asti. 
  • Nykyään hoidan kaikki yrityksen asiat ja mm.  kiinteistöihin liittyvät jutut. Yhdessä Susannan  kanssa mietimme ja päätämme hallinnollisista asioista.
  • Minusta on tärkeää, että kaikki lapset viihtyvät päiväkodissa ja heillä on hyvä olla. Tasapuolinen kohtelu, yksilöllisyys, läheisyys ja syli, unohtamatta rajoja ja sääntöjä. Liikunnan ja musiikin ilo sekä monipuolinen toiminta ovat olleet jo äitini arvoja hänen perustaessaan yrityksen 1971.
  • Itselläni on 19v. poika, joka aloitti Satupäiväkodeissa 1.9-17 oppisopimuksella suorittaen lähihoitajakoulutuksen viimeisen suuntaavan jakson ( lapset ja nuoret ) .
  • Vapaa-ajalla on mukava lenkkeillä, vesijuosta ja seurata pojan jalkapallo- ja futsalpelejä.

 

      sekä  lisäksi tiimissämme toimii päiväkotiapulainen/laitosapulainen, (laitoshuoltaja)

  • Päiväkodin siisteys sekä puhtaus ja sitä kautta lasten ja henkilökunnan hyvinvointi on tärkein asia työssäni.
Lastenpäiväkoti Satunummi Oy, Eskonkatu 10, 20320 TURKU, Puh. 02 2481498Mobiili